Normaali herääminen. Silmät eivät oikein tahdo nähdä mitään, tuijotan vain epämääräistä, hämärää valoruutua. Se on se puhelin, perkele, onneksi sentään muistaa ulkoa mistä pitää painaa kun alkaa hälyttää. Se soi 7:35 aamulla ja pakottaa heräämään taas. Voi piru kun ei saa edes nukkua väsymystään pois kunnolla!

Nousen ylös kylmään, pahanhajuiseen huoneeseen. Eilen piti pistää pyykit kuivamaan opiskelija-asuntolan kaappiin, patterin päälle ja ties minne, koska tänään on perjantai enkä ehtisi hakea niitä kuivamasta kuivaushuoneesta. Plus että joku apina olisi taas nakannut ne lattialle. Ihan kamalasti pyykkiä, kuivaisivat van pois. Nolottaa kun oma puoli on vuorattu kaikenmaailman vaaterievulla... Patteri varmaan kävi ylikierroksilla kun kylmää ja märkää pyykkiä löhösi sen päällä.

Se olisi seuraavaksi hampaiden- ja kasvojenpesu ja aamutarpeiden täyttö. Vessassa on ihan hemmetin kirkasta ja räpsyttelen koko ajan silmiäni. En nää peilikuvaanikaan, joten ruhnutan vaan silmät kiinni hampaat puhtaiksi ja raaviskelen kutiavaa kylkeä. Kasvot, käsien viimeinen pesu ja sitten pukemaan. Nyt alkaa jo näkyä, kellosta hoksaa että se on 7:39. Eli oikeasti 7:37, koska kelloni on pari minuuttia edellä.

Tatskapaita päälle, sammarit jalkaan, huivi kaulaan, kauluspaita ja farkkuliivi päälle ja eikun menoksi - sukat olivat unohtua.

 

Aamulla tokkuraisena aterimet ovat lennellä ympäriinsä ruokalassa, ja vain aamukahvi tuntui hyvältä asialta.

Tunnille mennessä kaikki romahti heti kun istuuduin ATK-luokan koneelle. Piti kirjoittaa lehtijuttuja, kirjoitinkin loppuun, ja kirjoitin toisenkin lehtijutun. Aloin murehtimaan myös toisen kurssin lopputyötä, flash-peliä. Entinen suunnitelma meni aivoissani läskiksi ja pitäisi suunnitella jotain kivempaa, mutta tarina ei tahdo syntyä kirveelläkään. Toteutussuunnitelma olisi jo olemassa, mutta en vain saa tarinaa ulos.

 

Sitten koko maailma alkoi luhistua kasaan. En ollut kuukauteen käyttänyt facebookkia ja poistin kaikki kaverit, nyt menin takaisin ja kysyin muutaman kaveriksi takaisin. Ahdistaa silti, kun tuntuu, että mitä vittua minä facebookissa teen. Ei ketään kiinnosta mitä teen. Kaikille olen pelkkä riesa vain ajatellakin, että miten minua pitäisi kohdella. Pitäisi olla kiva ja kaikkea, mutta kun ei millään kiinnostaisi. Kaverit stressaantuvat minusta - tai siis... Mitkä kaverit? Todella harvat ainakin. Ja ainahan heille on joku parempi kuin minä, olisi parempi pysyä poissa elättelemästä turhia toiveita siitä että voisin viihdyttää ollenkaan.

En nyt väitä, että muiden viha minua kohtaan näkyisi ulospäin, mutta omat aivoni kertovat jotain aivan muuta. Ne sanovat, että ei sinusta kukaan pidä. Jätä yksin. Olet melkein yksin jo. Aiheutat sen itse omalla typeryydelläsi. Koska tahdot olla osoittamatta typeryyttäsi muille, et päästä heitä lähelle, valitat kun kukaan ei pidä sinusta ja lopulta olet yksin.

 

On niin hirveän paljon murehdittavaa, mutta en voi kertoa niistä keille tahansa ja se pitää purkaa hengettömäksi tekstiksi.  Olen ihan helvetin epäluuloinen, ja kaikkien mielestä se taitaa olla silkkaa tekopyhää paskaa jolla kerätä huomiota. Olihan se aikanaan, harmi vaan että parin vuoden aikana kaikki on äitynyt syväksi, vakavaksi masennukseksi. Ei tahdo olla viikkoa, jolloin en miettisi, miten tappaisin itseni. Kantti ei vain riitä, eikä se, että ehkä joku välittääkin ja tulisi murheelliseksi?

 

Totta puhuen en ole varma, murehtisiko kukaan.